3.8.-09
 Nyt on  taas loma ohi, ja kesäkin alkaa olla lopuillaan, joka tekee mieleni haikeaksi. Toisaalta töihin oli ihan mukava palata, mutta vaikeaksi sen teki se, että rytmini menivät loman aikana aivan päin seiniä. Kun kerran tulee valvottua aamuun asti, siinä se kierre on valmiina. Yöllä ei sitten enää väsytäkään, eikä uni tule, joten se tulee valvottua. Jatkuva hellekin (täällä sisällä siis) pitää hermot kireänä, ja tekee unen saannin vaikeaksi. Meillä on sellanen kiva kämppä avomiehen kanssa, jossa on talvella kylmä, kesällä kuuma.

Minulla piti olla teille erityinen ilouutinen, nimittäin uudesta työpaikasta. Sitä ei sitten kuitenkaan tullutkaan, vaikka paikka oli jo minulle luvattu. Minulla on yksi sosiaalialan työpaikka, mutta siinä tunteja on vain 20/vko. Olin jo kovin innoissani uudesta työpaikasta, sillä se vaikutti mukavalta. Olin jo myöskin tehnyt hyviä suunnitelmia koskien työtäni, ja olin muuttanut lähipäivien suunnitelmia, jotta olisin pystynyt aloittamaan työt sovittuna aikana, joka olisi ollut huomenna. Kaikki tämä turhan takia. Masentaa, kun oikein asiaa ajattelen. Onneksi minulla on ollut paljon muuta ajateltavaa ja puuhaa, joten en ole kauheasti ehtinyt pysähtyä paikoilleni miettimään tätä asiaa. Tiedän kyllä, että alan paikkoja on runsaasti saatavilla, mutta onko yhtä mielenkiintoista ja luovaa paikkaa? Vastaavaa tuskin tulee ihan heti vastaan. Jotenkin tuntuu, että tämä on juuri minun tuuriani. En haluaisi vaipua itsesääliin, mutta koen olevani melko huono-onninen monessa suhteessa. Tietysti huonomminkin voisi olla, ja onhan minulla syytä olla kiitollinenkin monesta asiasta. Tämäntyyppisiä vastoinkäymisiä on kuitenkin ennenkin sattunut. Esimerkiksi kerran minulle luvattiin työpaikka eräästä kehys-ja taideliikkeestä. Olin silloinkin innoissani, mutta kun menin töihin, minulle ilmeni, että he halusivat vain ilmaista työvoimaa. Pari päivää siellä olin ilmaiseksi jonkinlaisella koeajalla, ja kun kyselin palkkani perään, minulle ilmoitettiin vain, että sillä alalla tulee olla nöyrä. He halusivat ensin ottaa selvää potentiaalisuudestani. Kun pyysin heitä tekemään päätöksensä, että joko palkkaavat minut, tai sitten eivät, he päättivät sitten olla palkkaamatta, koska en varmaan ollut tarpeeksi kärsivällinen ja nöyrä. Nöyrä tai ei, ihan sama, mutta on laitonta pitää palkatonta työntekijää. Kyllä koeajaltakin täytyy maksaa palkka! Pikkufirmat voimat olla ovelia. Yrittävät käyttää nuoria ja kokemattomia hyväkseen.

Olen tässä myöskin viimeaikoina pohtinut hieman surevan kohtaamista. Lähipiirissä on riittänyt surua kohdanneita, joten se pisti asiaa miettimään. Mitä voisi sanoa, tai tehdä, kun tuntuu, että mikään mitä sanoo tai tekee ei riitä eikä auta? Kuitenkin sitä haluaisi jotenkin auttaa toista. En voi muuta sanoa, kuin voimia ja jaksamista teille kaikille. Toivon että uusi aurinko nousee teille huomenna, ja parantaa tullessaan kaikki haavat. Sen olen kuitenkin omallakin kohdalla elämässä oivaltanut, että pohjalta ainut suunta on ylöspäin, ja että ilman kovia vastoinkäymisiä, ei voisi kokea myöskään todellista onnea.

Surun ja menetyksen keskellä on kuitenkin syntynyt myös uutta elämää. Viimeisen vuoden aikana monet ovat saaneet perheenlisäystä. Onnittelut teille! Lähipiiri kyselee jo kovasti, milloin me avomieheni kanssa teemme lapsen. Asia vain on niin, ettei meidän mielestä aika ole vielä kypsä lapselle, vaikka tietysti minun biologinen kelloni tikittää kokoajan, koska tiedostan oman ikäni, ja sen mukana vähitellen tulevat rajoitteet. On pelottavaa huomata, ettei aikaa ajatella enää olekaan kovin paljon. Tuntuu, että vastahan aikaa oli ihan rajattomasti. Tiedän kuitenkin jo tässä vaiheessa (melko) varmasti, että haluan sen lapsen jossain vaiheessa. Toivoa sopii, että kun on se "oikea" aika (jos sitä on koskaan), ettei ole liian myöhäistä. Olen miettinyt jo paljon vanhenemistakin, ja sitä kuka minusta sitten huolehtii, jos ei minulla ole lapsia. Minä huolehdin nyt omista vanhoista vanhemmistani, ja tämäkin on saanut asiaa ajattelemaan.

6.8.-09
Toissapäivänä tuli sentään yksi piristävä uutinen. Koululta soitettiin, ja kerrottiin tutkintotodistukseni olevan noudettavissa. Olen siis vihdoin virallisesti merkonomi. Tätä olenkin odottanut. Toissa keväänä olin vielä aika epätoivoinen valmistumisen suhteen, ja joskus tuntui, että hukun kaikkien tehtävien alle, mutta tein sen sittenkin. Minä suoriuduin! Huomenna haen todistukseni koululta, ja taidanpa illalla ostaa pitkästä aikaa pullon viiniä! Näin sitä mennään kohti uusia haasteita...

Kuukauden mietelause

Mainio lainaus eräästä kortista, jonka sain kerran hyvältä ystävältäni:
"Jokainen tietää mitä on menettänyt, mutta kukaan ei tiedä mitä tuleekaan löytämään."

Kuukauden runo

Sinä muistat sen, sinä unohdat sen
Sinä muistat sen jälleen, ja unohdat taas,
mutta koskaan et unhoita kokonaan.

Kuukauden unet

Näin unta, että kadotin uuden, kesäkuussa ostamani laukun sisältöineen päivineen, eli mukana hävisi lompakko, avaimet ja puhelin. Olin matkalla veljeni luokse, kunnes tajusin yhtäkkiä, että olin unohtanut laukkuni jonnekin. Itkuhan siinä tuli, ihan niinkuin tuli kerran oikeastikin, kun ihan tosielämässä unohdin laukkuni Suomenlinnan lautalle. Onneksi sain silloin laukkuni takaisin!

Kuukauden lapsuusmuisto

Kuudennen luokan kevään luokkaretki kuuluu aivan ehdottomasti yhteen parhaimmista lapuusmuistoistani. Teimme matkan Ahvenanmaalle, ajaen ensin junalla Turkuun, ja siitä sitten jatkoimme laivalla Maarianhaminaan. Ihan kaunis paikka, aivan kuin olisi ulkomailla ollut, eihän siellä edes missään suomea puhuttu. Matkasta on minulla videokin muistona. Harmi vain että vhs-aika alkaa olla jo aikansa elänyt. Meidänkään vhs-videot eivät enää kunnolla toimi. Olisihan tuota hauska vanhana "kiikkustuolissa" katsella. Ajatella, että matkasta on jo 16 vuotta aikaa. Niin se aika rientää.

Olin tuohon aikaan melko yksinäinen, eikä minulla ollut luokallani ystäviä. Kuitenkin luokkaretken aikana jotenkin vapauduin, ja muutuin sosiaalisemmaksi, josta luokkalaiset olivat aivan ihmeissään. He eivät olleet oppineet tuntemaan sitä puolta minussa, koska olin aina koulussa ollut hiljainen ja syrjään vetäytyvä. Retkellä he kuitenkin pitivät seurastani, ja meillä oli oikein hauskaa yhdessä. Mitä nyt pojat hieman pilailivat videolla kustannuksellani, viitaten juuri tuohon ujoon ja hiljaiseen puoleeni. Hotellihuoneemme oli oikein hieno, ja tietysti pojat kävivät meitä tyttöjä siellä "kiusaamassa", ja kuvaamassa videolle, vaikka kaikki eivät jatkuvasta kuvaamisesta pitäneetkään. Toki teimme ryhmämatkoihin luonnollisesti kuuluvan kiertoajelunkin, jonka aikana saatoimme ihailla kauniita maisemia. Lisäksi kävimme museolaiva Pommernissa. Omalla matkalaivallamme piti sitten pallomeressäkin käydä, ja olimme olevinamme jo niin vanhoja siihen, olihan ikäraja muistaakseni vain 9-vuotta.  Videon suurimmaksi osaksi kuvannut luokan poika oikein zoomasi ikärajan nauhalle, merkiksi yli-ikäisyydestämme. Minäkin olin "jo" melkein 13-vuotias. Näin jälkeenpäin naurattaa, kuinka sitä jo tuossa iässä piti itseään lähes aikuisena, vaikka olikin kaukana siitä...

Kuukauden resepti:

possupata (2-3henkeä)
-pouttu marinoitu possusuikale 400g
-puolikas paprika
-1 sipuli
-sipulikeittopussi
-pakastejuuressuikaleita
-soijaa
(-1-2 jalopenorengasta)
(-ripaus chiliä)
(-ripaus jauhelihamaustetta)

Ota liha huoneen lämpöön noin puoli tuntia ennen valmistusta. Kuori ja pilko sipuli, sekä pilko samalla paprika. Kuullota sipuli, ja laita lautaselle tai kulhoon. Ruskista lihasuikaleet. Niiden hiljalleen ruskistuessa, voit samalla valmistaa sipulikeiton ohjeen mukaan. Kun liha on ruskistunut, lisää sipulikeitto pannuun, ja anna hautua noin 20-25min. Lisää tämän jälkeen vielä paprika, pakastejuurekset, sipuli, (pieneksi silputut jalopenot,) ja muut mausteet. Hauduta vielä noin 5min. kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Tarjoillaan nuudelin, perunoiden tai riisin, ja oluen kanssa.

Kuukauden uutinen

Mökkikylätuttavamme sairastuminen, josta kerronkin alla hieman enemmän...

Kuukauden sarja/elokuva

sarja: Serranon perhe
elokuva: Nousukausi (tuli hetki sitten televisiosta uusintana, olen nähnyt tämän jo elokuvissa aikoinaan, mutta uudempiakaan ei nyt tule mieleen).

Kuukauden biisit

Jippu: "Saviruukku", Juha Tapio: "Käy herra meitä siunaamaan", "Itketkö sinäkin Jumala", Antti Kleemola: "Auta mua"

Kuukauden kirja

En ole lukenut viime aikoina mitään, joten valitaan kuukauden kirjaksi vaikkapa toissajouluna lahjaksi saamani Nancy Thayerin "Kukkien aika", joka kertoo mielenkiintoisen kukkakauppiaaksi ryhtyvän nuoren naisen tarinan. Kukat ovat aina kiehtoneet minua, ja joskus haaveilin jopa floristin ammatista. Osittain siksikin kirja vetosi minuun. On siinä myöskin paljon romantiikkaa romantiikannälkäisille.

Kuukauden "hauska" sattuma

Olimme mökillä saunomassa (kaksikerroksinen talo, jossa asuu myös vieraita ihmisiä). Olin varma, että jätin avomieheltä saadun lahjakellon pukuhuoneen penkille. Kun palasin saunasta, kelloa ei näkynyt missään. Tietenkin tarkistimme, jos vaikka kello olisi pudonnut lattialle, ja tutkimme koko pukuhuoneen. Etsin sitä varmuuden vuoksi myös laukusta ja mökiltä. Kun en löytänyt kelloa mistään, ilmoitimme sitten äidin kanssa kylällä kellon varastetuksi. Hänkin muisti nähneensä kellon penkillä. Kerroimme asiasta kaikille mahdollisille tuttaville, ja tein jopa ilmoituksen varastetusta kellosta. Jos olisin edes hetken epäillyt itseäni, en olisi näin toiminut, mutta olin niin varma, että olin laittanut kellon penkille, ja kun äitikin oli sen siinä nähnyt. Kului yli viikko aikaa. Olin jo palannut kaupunkiin, ja olin matkalla tapaamaan ystävääni, jonka kanssa olin menossa Ambivalencen keikalle, kun löysin kellon laukun kännykkälokerosta. Kaivoin kännykkäni esille, soittaakseni ystävälleni, ja siellä se oli, kännykän alla. En vieläkään ymmärrä, miten kello on sinne joutunut, ja miten en löytänyt sitä sieltä aikaisemmin. Ihmettelin aina vaan, miten tuntui, ettei kännykkä tahdo kunnolla mennä lokeroon. Tuntuu melkein vieläkin, että joku olisi sen sieltä ottanut, ja palauttanut sitten takaisin. Elämäni noloin tapaus kuitenkin ylivoimaisesti. Kaikki kylällä yrittivät selvittää kuka olisi varas. Onneksi nyt olemme  kertoneet, että kello on löytynyt, etteivät enää turhaan etsi sitä..

Kuukauden ilta

Keväällä äidiksi tullut ystäväni järjesti illanvieton omalle (itsellekin aika tutuksi tulleelle) ystäväporukalleen. Oli mukavaa nähdä heitä kaikkia, ja ilta oli muutenkin oikein mukava. Ystäväni oli varannut pöydän ravintolasta, jossa tilasin tapas-annoksen, jonka hinta-laatusuhde ei oikein täsmännyt. Annos oli pieni, eikä siinä oikein mikään ainesosa ollut hyvää. Ainoastaan oliivit, perunat ja (mini)makkarat olivat hyviä, ja niitä kaikkia oli vain parin suupalan verran. Annoksessa ollutta mustekalaa tuijotimme silmät pyöreinä toisen samanlaisen annoksen tilanneen vierustoverini kanssa. Mustekalat kun olivat kokonaisia. Olin kerran aikaisemmin syönyt mustekalaa kiinalaisessa ruoassa, mutta se oli kastikkeen joukossa, eikä sitä juuri sieltä erottanut. Tämän erotti ihan liian hyvin, mutta pakkohan sitä oli maistaa, eikä se nyt pahaakaan ollut, mutta ulkomuoto oli senverran härski, että ei tehnyt mieli laittaa suuhun yhtä suutapalaa enempää. Sanoisin, että maku oli verrattavissa huonoon versioon katkaravuista. Vertaisin tuota mustekalan tarjoilumuotoa siihen, että pöytään tuotaisiin esim. kokonainen etana. Syömättä jäisi sekin. Maistoin etanoita keväällä veljeni suosittelemana, ja vastoin ennakkoluulojani, se oli ihan hyvää. Lähinnä kastike siitä teki hyvää, mutta tosiaan onneksi eivät tuoneet kokonaista etanaa pöytään. Eihän mitään liharuokiakaan tarjoilla niin että on esim. kananpää lautasella, kuka sellaista söisi?! Pääruoka oli siis iso pettymys, mutta jälkiruoka sentään oli hyvää: suklaatorttua. Ruokailun jälkeen siirryimme bilettämään lähiravintolaan. Kyllä olikin pitkästä aikaa mukavaa päästä ihan tanssilattiallekin. Meni paljon suunniteltua myöhäisempään, mutta jäi kyllä hyvät muistot. Ystäväni lupasi järjestää vastaavia iltoja jatkossakin. Jään innolla odottamaan... 

Kuukauden matka

Olin heinäkuussa muutaman päivän mökillä vanhempieni kanssa. Jo junalippua ostaessani, pääsin kiinni mökkitunnelmaan, kun lipunmyyjä kertoi viettäneensä lapsena monia kesiä mökkipaikkakunnallani. Hänen serkkunsa kuulema asui kylällä. Yhdessä keskustelimme hetken molemmille muistorikkaasta kylästä, ja myyjäkin kehui paikan kauneutta. Rakastan junamatkoja, ja junassa ihana maalaistunnelma heräsi minussa eloon. Ne kauniit maisemat tyhjensivät mieleni kaikesta ylimääräisestä, ja johdattivat minut kauaksi kaupungin harmaasta arjesta. Koin heti virkistyväni, ja rentoutuvani. Kasvit varmaan tuottavat euforiaa...Tutulla pääteasemallani kaikki vanhat muistot tulvahtivat mieleeni...

Mökillä riitti jälleen ohjelmaa, kuten siellä yleensäkin. Olimme esimerkiksi läheisen nuorisoseurantalon tansseissa, kävimme keskustassa ostoksilla, sekä syömässä, ja la-su illat vierähtivät nuorisoseurantalon terassilla, jossa lähes kaikki kyläläiset jokavuotiseen tapaan kokoontuivat, ja hauskoja juttuja riitti, jotka taltioituivat jälleen muistojen arkistoon. Osui kohdalle yksi oikein hieno hellepäiväkin, jolloin kävin uimassa läheisellä, kauniilla järvellä. Äitiä harmitti, kun hän itse ei entisenä kovana uimarina uskaltanut lähteä uimaan, sillä hänen pari vuotta sitten murtunut jalkansa on yhä huonossa kunnossa. Tälläkin matkalla törmäsimme äidin kanssa erääseen surevaan tuttuumme, joka kertoi (ilmeisesti aika vakavan) jalkavaivansa takia sairaalaan joutuneesta miehestään. Myös mies on hyvä tuttumme, ja erityisesti isäni pitkäaikainen, läheinen ystävä. Toivon tietenkin kaikkea parasta! Tapasin myös kummisetäni pitkästä aikaa, sekä maaseutuystävämme, joka kävi kylässäkin pienen, noin pari vuotiaan, villin kuopuksensa kanssa. Siinä olikin vahtimista, kun tämä juoksenteli ympäriinsä, ja "jahtasi" meille kylään tullutta kulkukissaa. Minä sitten juoksin perässä, ja yritin saada kissan syliin, ja houkutella pojan mukaan sen avulla. Kissa ei vaan oikein viihtynyt sylissä. Äiti sanoi, että siinä oli minulle hyvää harjoitusta, jos joskus tekisin lapsia. Aiheesta olikin juuri keskusteltu ennen vieraiden saapumista. Lähtöpäivänä oli haikeaa, kun mieleen iski tietoisuus siitä, että pitäisi taas todennäköisesti vuosi odottaa, ennenkuin pääsisin noiden rauhoittavien maisemien äärelle uudelleen, ellei sitten syksyllä ole jotakin ohjelmaa kylällä. Kuitenkin silloinkin olisi jo ihan toisenlaista. Pimeät, koleat illat. Ei enää sellaista kaunista lintujen liverrystä, eikä lempeää kesätuulta. Kesä olisi enää muisto vain...Yöt tosin olivat melko viileitä jo nytkin, vaikka olikin heinäkuu...

Kuukauden ostokset

-tummat farkut, joissa on vaaleaa keskellä, ja sivuilla kohokuvioinen koristenauha, joka muistuttaa hieman köynnöskasvia.

-raidallinen kauluspaita, jonka pääsävy on vaaleansininen, mutta jossa on myös turkooseja, valkoisia, tummanvihreitä, sekä kellanruskeita raitoja

-vihreä lyhythihainen paita, jonka kauluksessa on pitsimäinen koriste (sopii muuten hyvin yhteen tuon kauluspaidan kanssa)

-musta silkkitoppi, jossa on violetin valkoisia kukkia

Kaikki yhteensä vain 15,90€.

Kuukauden treenit

En ole vieläkään ehtinyt Motivukseen, joten tämä osio jää taas välistä. Yritän päästä sinne mahdollisimman pian, ja kohtahan taas varsinaisen tanssiryhmäni treenitkin alkavat.

 Anteeksi muuten pieni viivästyminen kirjoituksessani. Kuuhan on vaihtunut jo melkein viikko sitten. Se tapahtui aivan huomaamatta, niin nopeasti...